Nyt soi

Nyt soi

-

......
äänenvoimakkuus

Muilla kanavilla soi...

logo

Mikko Harju tähdittää kauden toista #kuuluujouluun -striimikonserttia 8.12. klo 18

artikkelikuva

4.12.2021

|

artikkeli

Jaa someen

Jouluradion konserttisarjan artistivieraaksi saapuva Mikko Harju odottaa innolla päästessään esiintymään myös niille, jotka eivät vielä uskaltaudu livekonserttien pariin.

Mikko Harjun äänessä kuuluu rauhallisuus, vaikka hän ottaakin keskustelussa esille ympärillämme vellovat uhkakuvat. Marraskuun puolella uuden Ilouutinen-joulusinglensä julkaissut Harju haluaa välittää ihmisille toivon sanomaa tänä epävarmuuden aikakautena.

– Varsinkin, kun tässä maailmanajassa pelon aiheita on joka puolella, niin olisi tärkeää pitää toivon kipinä elossa, Harju sanoo.

Harju kokee joulun sanoman kiteytyvän toivossa, joka nousee myös Ilouutinen-kappaleen sanoituksen keskiöön.

– Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on poika syntynyt maailmaan. Mielestäni ‘poika’ kuvastaa toivoa. Oikeastaan koko kappaleen tematiikka kiteytyy toivontuojaan ja huolien unohtamiseen.

Jouluradion tämänvuotinen nostalgiateema on niin ikään pyrkinyt herättämään ihmisissä toiveikkuutta kauniiden joululaulumuistojen kautta. Lempijoululaulujen muistelu sai myös Harjun palaamaan aikaan, jolloin hän teki vielä kappaleita yhdessä sisarustensa kanssa.

– Vuosia sitten päätettiin eräänä jouluaattona, että tehdään Ilouutinen-kappaleesta joulukoveri YouTubeen, ikään kuin joululahjana ihmisille.

Seuraavan vuoden jouluna sisarukset tekivät sovituksen Tulkoon joulu-kappaleesta, mutta sen jälkeen perinne katkesi.

– Siinä meni lopulta neljästä viiteen tuntia ja joulukirkot jäi välistä. Äiti ei ihan hirveästi tykännyt, Harju naurahtaa ja jatkaa, – Nyt myöhemmin olen saanut tehdä nämä samaiset laulut huipputuottajien kanssa, joten ovat ne vähän eri kuuloisetkin.

#kuuluujouluun -konserttisarja on suora striimikonsertti, joka esitetään Jouluradion Facebook-sivuilla. Tallenne on nähtävillä Jouluradion Facebookissa konsertin jälkeen.

 

Teksti: Mikko Huhdanmäki
Kuva: Hannes Honkanen

kehikko

kuuntelijaa

Jouluradiota kuunnellaan ympäri maailman.

kuuntelijakartta

Anna palautetta tai jätä toive !

Jouluradio on ev.-lut. seurakuntien lahja kuuntelijoille. Jouluradio on osa Kirkko ja kaupungin mediaperhettä. Toimituksemme sijaitsee Mall of Triplan Fokus-tilassa. Postiosoitteemme on Kolmas linja 22, 00530 Helsinki.

info@jouluradio.fi