Katso: Jouluradion tekoäly-Hoosiannat
2.12.2023
|
artikkeli
Jaa someen
Jouluradio julkaisee kaksi erilaista Hoosiannaa. Toisen toteutti tekoäly ja toisessa tekoäly toimi työkaverina. Tutustu myös Hoosianna-projektin tuotantoprosessiin ja siihen, minkälaisia eettisiä kysymyksiä tekoälyn kanssa työskentely herätti.
Hosanna #51
Jouluradion vuoden 2023 Hoosiannan on toteuttanut tekoäly. Tekoälyn kuratoijana toimi Sniib eli Patrick Ihalainen.
Tahtotila ja lähtökohta Hosannassa on ollut, että jo olemassa olevia versioita ei kopioida. Niinpä lopputulos on jotain vallan muuta kuin se tuttu kappale.
Valmista Hosannaa on edeltänyt liki 70 tekoälyllä tehdyn version kuratointi. Tekoälylle on pitänyt paitsi opettaa uudet asiat, jotka halutaan kappaleeseen, myös kertoa aina uudestaan myöskin ne vanhat asiat, koska se unohtaa ne aina uuden version kohdalla.
– Tekoäly tunnistaa tyylisuuntauksia jo melko hyvin, mutta Hosannassa on erityisiä elementtejä, joita halusimme mukaan, esimerkiksi naissolisti ja tietty arvokkuus, ja nämä täytyi opettaa tekoälylle. Hetkellisen mietinnän jälkeen se keksi kokonaisen kappaleen, johon sen jälkeen on mahdollisimman vähän koskettu, tuottaja Patrick Ihalainen kertoo.
Musiikkivideon tuotantotiimissä on ollut mukana lukioikäisiä nuoria. Videon teemoja on kerätty myös isoskoulutettavilta.
Hoosianna
DJ Rony Rex tekii 90-luvun eurodancesta inspiroituneen version Hoosianna-virrestä.
Rony Vartio, artistinimeltään DJ Rony Rex, kokee, että Hoosiannan tapaisten suurten kappaleiden ytimessä ei ole vakavuus, vaan ennemminkin elämän voima. Uuden Hoosiannan Vartio uskoo herättävän hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Hän pitää sitä myönteisenä asiana.
– Halusin pitää hauskaa tämän kanssa ja katsoa, miltä tuntuu taivuttaa kappale muotoon, jossa sitä voi tanssia ja jossa se ei ota itseään liian vakavasti.
– Jos tämä kappale jostain pääsee kuuluviin, niin on hienoa nähdä, miten ihmiset käyttävät sitä. Tuleeko jotain Tiktok-videoita, joissa tanssitaan tai tehdään jotain hauskaa, vai jotain ihan muuta sisältöä? On hauska nähdä, miltä se näyttää ja mitä sen ympärillä tapahtuu, sillä täynnä energiaahan tämä versio on.
Musiikkivideon tuotantotiimissä on ollut mukana lukioikäisiä nuoria. Videon teemoja on kerätty myös isoskoulutettavilta.
Lue lisää Hoosianna-sovitusten tekoprosessista
Kuuntele kaikki Jouluradion Hoosiannat vuodesta 2012 alkaen
22
kuuntelijaa
Jouluradiota kuunnellaan ympäri maailman.
Anna palautetta tai jätä toive !
Jouluradio on ev.-lut. seurakuntien lahja kuuntelijoille. Jouluradio on osa Kirkko ja kaupungin mediaperhettä. Toimituksemme sijaitsee Mall of Triplan Fokus-tilassa. Postiosoitteemme on Kolmas linja 22, 00530 Helsinki.
info@jouluradio.fi